Varhain kevättalvella, jatkosodan vuonna 1942, suomalaiset tiedemiehet saivat tehtävän. Sen päämääräksi tuli osoittaa Itä-Karjalasta vallattujen uusien alueiden "ehdoton kansallinen ja historiallinen yhteenkuuluvaisuus entisen Suomen kanssa". Tehtävä ei sinällään ollut tutkijoille uusi: kansallisten tieteiden keskuudessa ajatus oli elänyt jo sukupolvien ajan milloin hiljaisena ja milloin taas äänekkäämpänä pohjavirtana. Nyt tehtävä voitiin viimein lausua ääneen. Suur-Suomen rakennustalkoissa tarvittiin miltei jokaista käsiparia, erityisesti suomensuvun menneisyyden parhaita ammattimiehiä, suomalaisia kansa- ja kielitieteilijöitä sekä kansanrunouden tutkijoita. Henkisen perinnön lisäksi Itä-Karjalasta kerättiin myös esineistöä. Sodan autioittamista asumuksista, kalmistomailta ja ortodoksisista kappeleista kerättiin sotasaaliina runsain mitoin kansatieteellisiä esineitä sekä ikoneita suomalaisten museoiden kokoelmiin, eivätkä aina edes tavalliset sotilashenkilöt malttaneet pitää sormiaan erossa haltijansa kadottaneesta omaisuudesta. Tenho Pimiän tutkimus selvittää niin sotilashallinnon asiakirjojen kuin tutkijoiden jälkeensä jättämän tutkimusaineiston valossa sitä, mitä suomalaiset Itä-Karjalassa tarkalleen ottaen tekivät ja kuinka tieteen etiikka taipui poliittisten päämäärien kustannuksella.
