Plan Putina ja Suomi-kirjan kohteena on Venäjän kulttuuri, tarkemmin sen ajautuminen, etupäässä itse aiheutettuun, kriisiin.
Mutta paradoksaalisesti: mitä huonommin maalla menee, sitä paremmin anekdootit jaksavat. Teorian ja ideologian loitontuessa todellisuudesta kasvaa – kansan syvissä riveissä – tarve vastata tähän epäsuhtaan omalla koetellulla tavallaan, huumorin, anekdoottien kautta.
Kirjan lähdeaineistona on laaja neuvostoaikoihin asti ulottuva vitsiperinne sekä kirjallisessa että omaankin kokemukseen perustuvassa muodossa. Matkoilla Venäjän Pohjolaan, Siperiaan ja Kaukaasiaan on kirjoittajan mukana ollut pieni kulunut muistikirja. Se on täynnä nimiä ja paikkakuntia, mutta ennen kaikkea ihmisten tarinoita. Moskovasta ja Pietarista alkoi neuvostovallan romahdettua olla mahdollista ostaa katujen kulmista halvalle paperille painettuja anekdoottivihkosia.
Näistä aineosista kokosin ensimmäiset venäläistä huumoria käsittelevät teokseni, jotka aiheuttivat työnantajalleni ja Suomen ulkoministeriön korkeille virkamiehille harmaita hiuksia.
Vastaukseni kritiikkiin oli defensi: arvon herrat, en minä ole näitä tarinoita keksinyt, vaan Venäjän kansa. Lopulta tämäkään selitys ei enää auttanut. Ylipääsemättömäksi esteeksi huumorilinjalleni tuli virka-aikanani maan uusi presidentti Vladimir Putin.
Nyt kävellessäni eläkeläisenä meren rannalla ei ole enää olemassa esteitä kaivaa esiin vanhoja muistokirjojani. Tämä teos keskittyykin Vladimir Putinin valtakauteen ja itse päähenkilön, Vladimir Vladimirovitshin ristiriitaiseen persoonaan ei suinkaan psykologian tai psykiatrian, vaan venäläisten anekdoottien hänestä luoman kuvan perusteella.
Venäjän kansa ei ole harhautettavissa, vaikka se onkin kautta katkeran historiansa oppinut antamaan vaaleissa ja gallup-tutkimuksissa ”oikeita” vastauksia. Se puhuu totta sillä kielellä, minkä se parhaiten osaa ja jota länsimaiset kielitaidottomat ”asiantuntijat” eivät tunne.Sinne, sen kielen pariin, tämä kirja haluaa lukijansa johdattaa.
Muuten, tiedättekö, mitä ilmaus ”valkoinen tsaari” tarkoittaa?
Siihenkin teos antaa vastauksensa, tosin vasta viimeisessä luvussa käytyään läpi vanhoja kirjoituksia ja Aasian keskiosien aavikoiden paimentolaisten uskomuksia.
Plan Putina ja Suomi-kirjan kohteena on Venäjän kulttuuri, tarkemmin sen ajautuminen, etupäässä itse aiheutettuun, kriisiin.
Mutta paradoksaalisesti: mitä huonommin maalla menee, sitä paremmin anekdootit jaksavat. Teorian ja ideologian loitontuessa todellisuudesta kasvaa – kansan syvissä riveissä – tarve vastata tähän epäsuhtaan omalla koetellulla tavallaan, huumorin, anekdoottien kautta.
Kirjan lähdeaineistona on laaja neuvostoaikoihin asti ulottuva vitsiperinne sekä kirjallisessa että omaankin kokemukseen perustuvassa muodossa. Matkoilla Venäjän Pohjolaan, Siperiaan ja Kaukaasiaan on kirjoittajan mukana ollut pieni kulunut muistikirja. Se on täynnä nimiä ja paikkakuntia, mutta ennen kaikkea ihmisten tarinoita. Moskovasta ja Pietarista alkoi neuvostovallan romahdettua olla mahdollista ostaa katujen kulmista halvalle paperille painettuja anekdoottivihkosia.
Näistä aineosista kokosin ensimmäiset venäläistä huumoria käsittelevät teokseni, jotka aiheuttivat työnantajalleni ja Suomen ulkoministeriön korkeille virkamiehille harmaita hiuksia.
Vastaukseni kritiikkiin oli defensi: arvon herrat, en minä ole näitä tarinoita keksinyt, vaan Venäjän kansa. Lopulta tämäkään selitys ei enää auttanut. Ylipääsemättömäksi esteeksi huumorilinjalleni tuli virka-aikanani maan uusi presidentti Vladimir Putin.
Nyt kävellessäni eläkeläisenä meren rannalla ei ole enää olemassa esteitä kaivaa esiin vanhoja muistokirjojani. Tämä teos keskittyykin Vladimir Putinin valtakauteen ja itse päähenkilön, Vladimir Vladimirovitshin ristiriitaiseen persoonaan ei suinkaan psykologian tai psykiatrian, vaan venäläisten anekdoottien hänestä luoman kuvan perusteella.
Venäjän kansa ei ole harhautettavissa, vaikka se onkin kautta katkeran historiansa oppinut antamaan vaaleissa ja gallup-tutkimuksissa ”oikeita” vastauksia. Se puhuu totta sillä kielellä, minkä se parhaiten osaa ja jota länsimaiset kielitaidottomat ”asiantuntijat” eivät tunne.Sinne, sen kielen pariin, tämä kirja haluaa lukijansa johdattaa.
Muuten, tiedättekö, mitä ilmaus ”valkoinen tsaari” tarkoittaa?
Siihenkin teos antaa vastauksensa, tosin vasta viimeisessä luvussa käytyään läpi vanhoja kirjoituksia ja Aasian keskiosien aavikoiden paimentolaisten uskomuksia.
Plan Putina ja Suomi-kirjan kohteena on Venäjän kulttuuri, tarkemmin sen ajautuminen, etupäässä itse aiheutettuun, kriisiin.
Mutta paradoksaalisesti: mitä huonommin maalla menee, sitä paremmin anekdootit jaksavat. Teorian ja ideologian loitontuessa todellisuudesta kasvaa - kansan syvissä riveissä - tarve vastata tähän epäsuhtaan omalla koetellulla tavallaan, huumorin, anekdoottien kautta.
Kirjan lähdeaineistona on laaja neuvostoaikoihin asti ulottuva vitsiperinne sekä kirjallisessa että omaankin kokemukseen perustuvassa muodossa. Matkoilla Venäjän Pohjolaan, Siperiaan ja Kaukaasiaan on kirjoittajan mukana ollut pieni kulunut muistikirja. Se on täynnä nimiä ja paikkakuntia, mutta ennen kaikkea ihmisten tarinoita. Moskovasta ja Pietarista alkoi neuvostovallan romahdettua olla mahdollista ostaa katujen kulmista halvalle paperille painettuja anekdoottivihkosia.
Näistä aineosista kokosin ensimmäiset venäläistä huumoria käsittelevät teokseni, jotka aiheuttivat työnantajalleni ja Suomen ulkoministeriön korkeille virkamiehille harmaita hiuksia.
Vastaukseni kritiikkiin oli defensi: arvon herrat, en minä ole näitä tarinoita keksinyt, vaan Venäjän kansa. Lopulta tämäkään selitys ei enää auttanut. Ylipääsemättömäksi esteeksi huumorilinjalleni tuli virka-aikanani maan uusi presidentti Vladimir Putin.
Nyt kävellessäni eläkeläisenä meren rannalla ei ole enää olemassa esteitä kaivaa esiin vanhoja muistokirjojani. Tämä teos keskittyykin Vladimir Putinin valtakauteen ja itse päähenkilön, Vladimir Vladimirovitshin ristiriitaiseen persoonaan ei suinkaan psykologian tai psykiatrian, vaan venäläisten anekdoottien hänestä luoman kuvan perusteella.
Venäjän kansa ei ole harhautettavissa, vaikka se onkin kautta katkeran historiansa oppinut antamaan vaaleissa ja gallup-tutkimuksissa ”oikeita” vastauksia. Se puhuu totta sillä kielellä, minkä se parhaiten osaa ja jota länsimaiset kielitaidottomat ”asiantuntijat” eivät tunne.Sinne, sen kielen pariin, tämä kirja haluaa lukijansa johdattaa.
Muuten, tiedättekö, mitä ilmaus ”valkoinen tsaari” tarkoittaa?
Siihenkin teos antaa vastauksensa, tosin vasta viimeisessä luvussa käytyään läpi vanhoja kirjoituksia ja Aasian keskiosien aavikoiden paimentolaisten uskomuksia.
Plan Putina ja Suomi-kirjan kohteena on Venäjän kulttuuri, tarkemmin sen ajautuminen, etupäässä itse aiheutettuun, kriisiin.
Mutta paradoksaalisesti: mitä huonommin maalla menee, sitä paremmin anekdootit jaksavat. Teorian ja ideologian loitontuessa todellisuudesta kasvaa - kansan syvissä riveissä - tarve vastata tähän epäsuhtaan omalla koetellulla tavallaan, huumorin, anekdoottien kautta.
Kirjan lähdeaineistona on laaja neuvostoaikoihin asti ulottuva vitsiperinne sekä kirjallisessa että omaankin kokemukseen perustuvassa muodossa. Matkoilla Venäjän Pohjolaan, Siperiaan ja Kaukaasiaan on kirjoittajan mukana ollut pieni kulunut muistikirja. Se on täynnä nimiä ja paikkakuntia, mutta ennen kaikkea ihmisten tarinoita. Moskovasta ja Pietarista alkoi neuvostovallan romahdettua olla mahdollista ostaa katujen kulmista halvalle paperille painettuja anekdoottivihkosia.
Näistä aineosista kokosin ensimmäiset venäläistä huumoria käsittelevät teokseni, jotka aiheuttivat työnantajalleni ja Suomen ulkoministeriön korkeille virkamiehille harmaita hiuksia.
Vastaukseni kritiikkiin oli defensi: arvon herrat, en minä ole näitä tarinoita keksinyt, vaan Venäjän kansa. Lopulta tämäkään selitys ei enää auttanut. Ylipääsemättömäksi esteeksi huumorilinjalleni tuli virka-aikanani maan uusi presidentti Vladimir Putin.
Nyt kävellessäni eläkeläisenä meren rannalla ei ole enää olemassa esteitä kaivaa esiin vanhoja muistokirjojani. Tämä teos keskittyykin Vladimir Putinin valtakauteen ja itse päähenkilön, Vladimir Vladimirovitshin ristiriitaiseen persoonaan ei suinkaan psykologian tai psykiatrian, vaan venäläisten anekdoottien hänestä luoman kuvan perusteella.
Venäjän kansa ei ole harhautettavissa, vaikka se onkin kautta katkeran historiansa oppinut antamaan vaaleissa ja gallup-tutkimuksissa ”oikeita” vastauksia. Se puhuu totta sillä kielellä, minkä se parhaiten osaa ja jota länsimaiset kielitaidottomat ”asiantuntijat” eivät tunne.Sinne, sen kielen pariin, tämä kirja haluaa lukijansa johdattaa.
Muuten, tiedättekö, mitä ilmaus ”valkoinen tsaari” tarkoittaa?
Siihenkin teos antaa vastauksensa, tosin vasta viimeisessä luvussa käytyään läpi vanhoja kirjoituksia ja Aasian keskiosien aavikoiden paimentolaisten uskomuksia.
