Entä jos edesmennyt äiti jatkaa elämäänsä hamsterina ja palvelustyttö muistuttaa jättiläistorakkaa? Jokaisessa Raisa Lardot’n tarinassa esiintyy eläin, muodossa tai toisessa, mutta eläimellisyys piilee myös ihmisessä. Oivaltavista havainnoista pulppuaa veikeää huumoria ja tarkkanäköistä itseironiaa. Tiiviit, moniulotteiset tuokiokuvat paljastavat kirjoittajansa uudenlaisen, hurvittelevan puolen, mutta ne ovat myös tuttuja, tekijänsä oloisia – aitoja ”raisoja”. Kirjailija Raisa Lardot on taitava impressionisti. Tarinoiden intiimit hetket hyppelehtivät nuoruudesta lapsuuteen ja jälleen aikuisuuteen, muistivälähdykset siirtyvät parisuhteen kiihkosta eron tuskaan. Rakastetun kanssa nautitut eläinateriat hehkuvat erotiikkaa, mutta lakastuneiden tunteiden laiturille lentää suruvaippa. Jopa kiintymys lemmikkieläimeen saattaa osoittautua kohtalokkaaksi. br> Lukunäyte Sinä iltana mies tarjosi minulle ostereita. (...) Minun tarvitsee vain sulkea silmäni, kun muistan taas, miltä tuntui kun tuo pieni ihana liukas eläin valahti sisääni, rakastavaisten eläin, sitä se totta tosiaan oli. Ja joka kerta nostaessamme osterin huulillemme me uppouduimme toistemme silmiin, vajosimme syvälle pelkästään katsomisen ilosta. Hänen huulensa olivat raollaan ja kosteat, ja minun varmasti myös, minun myös.
