Teoksessaan Kun sana tulee lihaksi - Kieli ja ihmisluonto italialainen filosofi Paolo Virno (s. 1952) pohtii Aristoteleen määritelmiä ihmisestä kielellisenä ja poliittisena eläimenä. Kirjan keskeinen ajatus on, että ihmisen kielellisyyttä, erityisesti puhetta, tulisi tarkastella aina jo itsessään poliittisena, ja pohjimmiltaan julkisena toimintana. Puheaktit ovat Virnon mukaan poliittisia käytäntöjä, jotka määrittävät ihmisen biologisten piirteiden ja historiallisten olosuhteiden välisiä kytkentöjä; suhdettamme ihmisluontoon, kieleen sekä sosiaalisiin kokemuksiin.
Tarkastellessaan puhetta tekona ja toimena, Virno päätyy esittämään teesin mielen julkisesta luonteesta. Puheen ja mielen julkinen luonne on Virnolle osoitus kokemuksellisista mahdollisuuksista, joiden kautta voidaan lähestyä aikamme poliittisia haasteita.
