"Miten ottaisin vastaan Duinon elegiat, jos löytäisin ne pitkin puistoa tuulen kuljettamina? [...] Voisinko lukea Rilkeä avoimin, viattomin silmin, kuin lapsi tai eläin lukee maailmaa? Ja avartua?"
Rainer Maria Rilken (1875-1926) Duinon elegioita (Duineser Elegien, 1923) on pidetty 1900-luvun tärkeimpiin kuuluvana runoelmana ja itävaltalaisen mystikon ja kauneudenpalvojan tiheät arvoitukselliset säkeet ovat kiehtoneet runoudenharrastajia polvesta toiseen. Suomessa Aila Meriluodon käännös vuodelta 1974 on ollut laajalti arvostettu mutta myös vaikeapääsyisenä pidetty.
Arja Meskin paneutunut ja huolellinen, kaksikielisenä julkaistava käännös aukaisee nyt sekä Rilkeä että Meriluotoa uudella tavalla. Meskin eläytyvät säkeet tekevät oikeutta Rilken rytmiikan vaihtelevuudelle - samalla "päästäen sisälle lukijan". "Autan häntä niin paljon kuin itsekin tarvitsen apua", Meski kirjoittaa jälkisanoissaan. Duinon elegioiden uusi käännös on kirjallinen tapaus.
Arja Meski on Tukholmassa asuva kääntäjä, joka on julkaissut runoteokset Tractatus nocturnus (ntamo 2013) ja Exsistentia hiberna (ntamo 2014).
"Haaste tuntuu lähes mahdottomalta, mutta Meski selviytyy voittajana: säkeet soljuvat, niitä tekee mieli lukea ääneen.
Yhdeksäs elegia: "Eihän vaeltajakaan vuoren jyrkänteeltä/ tuo laaksoon kourallista maata, kaikille sanatonta, vaan/ omaksumansa sanan, puhtaan, keltaisen ja sinisen/ gentiaanan...', kääntää Meski. 'Eihän kulkija jyrkänteeltä tuo laaksoon/ kourallista multaa, kaikille lausumatonta,/ vaan sanan puhtaan, tavoitetun, sinikeltaisen/ gentiaanan...', kääntää Meriluoto. Ero ei ole suuri ja tässä tultaneen makuasioihin, mutta minulle uusi suomennos on hengittävämpi, helpompi muttei helpotettu.
Merkityksetöntä ei ole sekään, että Meriluodon tulkinta on nimeltään Duinon elegiat - valmis 'paketti', monoliitti, jonka voi ottaa tai jättää, ja Meskin Duinon elegioita - avoin, elämän ja historian virralle avautuva. Molemmissa versioissa saksankielinen alkuteksti kulkee käännöksen rinnalla, mikä on oikea ratkaisu."
Veli-Matti Huhta, Tuli & Savu
"Meskin käännöksen parhaita ominaisuuksia on edeltäjää tarkemmin toteutetut Rilken omat säerakenteet. Säkeytys ja säkeenylitykset ovat useammin Rilken asettamilla kohdilla kuin [Aila] Meriluodolla.
Hienoin apu lukijalle on persoonapronominien, possessiivisuffiksien ja hankalissa viittaussuhteissa pääsanojen sijoittelu ja avaaminen tekstiin. Meski tunnustaa, että tämä poikkeaa joskus Rilken alkutekstistä. Meriluodon ylevöitysprosessissa yksi etäännyttämistä edistävä teho on julistava passiivi: 'Nyt käy humu heidän, nuorina kuolleitten.' (I.61) Meski osoittaa, että humulla on myös kuulija: 'Se [humina] kohisee korviisi nuorena kuolleiden luota.' Pienillä alkutekstistä poimituilla lisäyksillä teksti alkaa puhua suoraan lukijalle. Tämä on Meskin ovia avaavan prosessin hienoin löydös.
[...] 8. elegia on Meskin hienoimpia kokonaisuuksia. Teksti on selkeää ja rytmittyy luontevasti. Meriluoto kompastelee vastaavassa elegiassa sanomalla kaiken ärsyttävän mutkikkaasti. Kenties juuri näissä säkeissä - varsinkin silloin, kun hänellä ei ole Meriluodon esikuva muokattavanaan - toteutuu parhaiten Meskin projektin lukijaystävällisyys."
Aarne Toivonen, Kiiltomato
"[E]npä tiedä, onko tätä parempaan käännökseen enää mahdollista päästä."
Juha Haataja, Valopolku-blogi
"Arja Meskin käännös on saanut jo paljon kiitosta, se helpottaa hieman tämän filosofisen ja abstraktia kieltä käyttävän runoelman ymmärtämistä. Aila Meriluodon edellinen suomennos piti yllä jylhää, pitkää säettä ja polveilevaa virkettä, ja koettiin vaikeaksi. Meskin käännös onnistuu minusta loistavasti kokoelman alkupuolella, lopussa on pieniä hyytymisen merkkejä."
Risto Niemi-Pynttäri, Maailmankirjat
"Rilke ei tyydy tällä kertaa samanlaisiin sointuviin, taiten jäsenneltyihin ja soinnuteltuihin runoihin, joista hän nousi J. W. Goethen rinnalle tunnetuimmaksi saksankieliseksi runoilijaksi.
Elegiat kuvaavat ankaran sisäisen kamppailun: missä määrin ja miten voi tyytyä näkyvään, materiaaliseen maailmaan? Romantiikan täysverisenä perillisenä Rilke ei tyytynyt välittömään maailmaan, vaan kurkotti tuonpuoleiseen. Hän ponnisteli kaikkensa nähdäkseen muuta kuin kohteet ympärillään.
[...]
Monesti elegioillakin on tarjota odotettuja kiteytymiä, jopa elämänviisautta: 'Näkyvin onni/ tarjoutuu tunnistettavaksi vasta, kun sisimpämme sen muuntaa/ Vain sisimmästään löytää rakastava maailman. Pelkkää/ muuntumista on elämä.'
Muulloin lukijakin joutuu ponnistelemaan herkän runoilijamielen tuotosten äärellä. Vanhat tutut vertauskuvat eivät Rilkelle riitä, eivät mitkään sisäiset temppelit. Maailma ja tuonpuoleinen on herkeämättä ajateltava uudestaan.
[...]
Kun vuonna 1922 [oik. 1923] ilmestynyt Duinon elegiat - nyt nimestä on kadonnut määrätty muoto - suomennetaan uudestaan, yksi asia on varma: toisinkin olisi voinut tehdä. Rilken runokieli jättää paljon tulkinnan varaa.
Mutta Arja Meskin uusi suomennos kestää joka tapauksessa hyvin Aila Meriluodon vuoden 1974 tulkinnan rinnalla. Itse asiassa se on vanhaa suomennosta sointuvampi ja toimivampi. Niin paljon kuin Meriluodolla on ansioita runoilijana ja suomentajana, hänen Duinonsa jäivät kankeammiksi kuin muut suomennokset.
Uutuus tuottaa monta myönteistä yllätystä: näin tosiaan voi jonkin kohdan suomentaa. Kun Meriluoto suomensi 'Voi moni tähti/ vaatia että sen huomaisit' niin uusi käännös tähdentää: 'moni tähti/ kerjäsi huomiotasi, että ne tuntisit.'
Meriluodon mukaan: 'Yli äskeisen pysyvän talon/ heittyy poikittain ajateltu hahmo, täysin/ käsitteellinen, kuin yhä aivoissa kiinni.' Ja nyt Meski: 'Missä kerran oli pysyvä talo,/ sen paikalle heittyy mielikuva - poikin - vain ajatusmaailmaan kuuluva.'
Alkuperäisten runojen rakennetta on väliin tarpeettomastikin muokattu, mutta melkein aina tilalle saadaan hyvin sointuvaa kieltä."
Jukka Koskelainen, Helsingin Sanomat
