Timo Sunin ja Pekka Pesosen toimittama Venäläinen formalismi kokoaa samannimisen oppisuunnan kuuluisimpia artikkeleita, joissa tehdään kirjallisuustiedettä kummankin sanan varsinaisessa merkityksessä. Formalistit ottivat 1910- ja 20-luvulla aiheekseen nimen omaan 'kirjallisuuden', sen omat lait, jaottelut ja alueet; eivät kirjallisuuden suhdetta johonkin muuhun, kuten kirjailijan elämänvaiheisiin, jännittäviin muutoksiin yhteiskunnassa, lukijoiden kokemuksiin tai tutkijan omaan lukuelämykseen. Formalistit halusivat myös olla 'tutkijoita'; antologia on täynnä argumentointia, käsitteiden määrittelyä, vastaväitteitä ja avauksia debattiin. On mieltä ylentävää nähdä kirjallisuuden kommentointia, jota eivät täytä konditionaalit, anteeksipyytelevät ehkä-sanat, ympäripyöreät pohdiskelut, mitään sanomattomat loppukappaleet tai muu postmoderni herkistely. Formalistit ovat tulleet kaupunkiin ja näyttävät, miten järjestystä pidetään - tosin heidän piti stalinistisen kulttuuripolitiikan (kerrankin ilmausta pääsee käyttämään oikein) vuoksi haihtua kaupungista nopeasti, ennen kuin kiintoisat debatit Mihail Bahtinin kanssa ehtivät päästä kunnolla käyntiin. Sillä aikaa oli kuitenkin ehditty pohtia kirjallisuuden ja kielen suhdetta, juonen rakennetta, lausuntaa, kirjallisen taiteen keinoja, korrektia tapaa puhua kirjailijan elämästä, elokuvaakin. Näitä teemoja ryydittävät Venäläinen formalismi -antologiassa huomiot Pushkinista, Gogolista, Tolstoista ja myös Tristram Shandysta. Pekka Pesonen vertaa jälkisanoissaan formalismia uuskritiikkiin, mutta ikävä kyllä formalistien analyysit eivät ole kestäneet aikaa yhtä hyvin kuin uuskriitikoiden parhaat lähiluvut. Kirjan käyttäjäryhmiä ovat toisaalta kirjallisuuden teorian ja toisaalta venäläisen kulttuurihistorian ystävät, joista jälkimmäisten näkökulma hallitsee Pesosen jälkisanoja, Sunin alkusanoja (tosin niitä ei kutsuta alku- eikä jälkisanoiksi) sekä Sunin kannatettavan runsaita nootituksia, joista eurooppalaisia ajattelijoita kääntävien pitäisikin ottaa mallia. Kirjallisuustieteen opetusta ajatellen formalistien lähestyminen Fredric Jamesonin, Roland Barthesin tai koko kieli/kirjallisuus-debatin kautta on ikävästi hukkaan heitetty mahdollisuus. Formalistien ajatus kirjallisuudesta kirjallisuuden kommentoinnin keskipisteenä lienee ajankohtainen kirjallisuuskritiikin harrastajillekin. Todennäköisesti monet tämän foorumin avustajista ja lukijoista ovat huomanneet lehdissä suhtauduttavan usein myötämielisemmin kritiikkeihin, joissa rakkaudesta kertova romaani yhdistetään huomioihin kaupunkisinkkuuden nykytilasta tai kirjailijan viime kuussa antamista haastatteluista. Kirjalliset taideteokset kaipaavat kuitenkin myös kirjallista huomiota.