These are the last copies of the print, each of them has slight wear off marks, especially in the corners of the cover. However, the book is new in the sense that it is not used by another owner.
Suomen keskiajan arkeologian seura - Sällskapet för medeltidsarkeologi i Finland
Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XXIII
Vaasa 2016, 396 pp.
ISSN 1236-5882
Why people in the past hide animal bones and other objects in the structures of their buildings? "For a Witch Cannot Cross Such a Threshold!" discusses building concealment practices and the worldview where they were meaningful in the light of archaeological finds and folklore accounts. Moreover, the book introduces a means for studying historical folk religion as part of the archaeology of religion.
Painoksen viimeiset kappaleet, kaikissa on pieniä kulumisjälkiä erityisesti kulmissa.
Turun yliopistossa tarkastettava väitöskirja paljastaa, että Suomessa kätkettiin talojen rakenteisiin vielä 1900-luvun alkupuolella esineitä, joiden tarkoituksena oli suojella rakennusta tulipaloja ja muita onnettomuuksia aiheuttavalta noituudelta. Noituuden vaaraa pidettiin menneisyydessä todellisena, sillä mikä tahansa epäonni tai ikävä sattuma tulkittiin helposti noituudella aiheutetuksi.
Sonja Hukantaipaleen arkeologian alan väitöskirjassa suomalainen esimoderni maailmankuva raottuu rakennusten suojelurituaalien kautta. Aineistoina ovat arkeologiset löydöt ja arkistoihin kerätty kansanperinne. Rakennustöiden aikana talon tai esimerkiksi navetan rakenteisiin piilotettiin esineitä tai eläinten luita, joilla uskottiin olevan taikavoimaa. Vaihtoehtoisesti esineet olivat lahjoja, joilla suostuteltiin talon haltiaolentoa huolehtimaan talon onnesta.
- Erityisesti rakenteisiin tahallisesti piilotetut rahat olivat usein kodinhaltialle annettuja uhrilahjoja. Kynnyksen alle kätketyn kirveenterän tai veitsen puolestaan uskottiin olevan tehokas ase sisälle pyrkivien pahantahtoisten olentojen ja voimien estämiseen. Uuniin muurattu hevosenkallo sen sijaan karkotti talosta syöpäläiset, kuten luteet ja russakat, Turun yliopistossa väittelevä Hukantaival kertoo.
Uskomusten ajatellaan helposti liittyvän vain arkipäivästä eroavaan "tuonpuoleiseen" maailmaan. Väitöstutkimus kuitenkin osoittaa, että rakennuskätköt liittyivät ihmisten jokapäiväisiin huoliin ja erityisesti yhteisöissä oleviin sosiaalisiin jännitteisiin.
- Kansanperinneaineistosta käy hyvin ilmi, että pelätty noita ei ollut mikään lastensadun fantasiaolento, vaan ihan tavallinen kateellinen naapuri. Negatiivisten tunteiden, kuten vihan ja kateuden, uskottiin jo sellaisinaan voivan aiheuttaa todellista vahinkoa.
Väitöskirjassa rakennuskätköjä on tarkasteltu Suomen historiallisella ajalla, eli keskiajalta eteenpäin. Muualla Euroopassa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että tapa kätkeä esineitä rakennuksiin on ollut tunnettu jo kivikaudelta lähtien.
- Kätkemisen merkitykset ovat silti voineet muuttua pitkän historiansa aikana moneen otteeseen. Sosiaalisesta paineesta johtuneen noituuden pelko on ollut vähemmän merkittävää yhteisöissä, joissa on ollut mahdollista muuttaa hankalaksi koetusta naapurista kauemmaksi. Väljemmin asutuilla alueilla kätkeminen on suuntautunut enemmän luonnonvoimien kanssa toimeentulemiseen, Hukantaival toteaa.
Väitöstutkimuksessa käy ilmi, että kotitalouden kätköperinteen lisäksi myös esimerkiksi kirkkoihin on kätketty esineitä. Näistä erikoisimpia ovat pienoisarkkuihin haudatut sammakot, joita on löytynyt useammasta suomalaisesta kirkosta, mukaan lukien Turun tuomiokirkosta.
- Sammakkoarkkutaika on tehty kun jonkin vahingon uskottiin olevan tuntemattoman noidan aiheuttama. Taian ajateltiin lähettävän pahantahtoinen energia takaisin noidalle, aiheuttaen jopa noidan kuoleman, Hukantaival valottaa.
FM Sonja Hukantaival on syntynyt vuonna 1977 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Puolalanmäen lukiossa vuonna 1997. Korkeakoulututkintonsa (FM) Hukantaival suoritti Turun yliopistossa vuonna 2006. Väittelijän erikoisalana on kansanuskon arkeologia. Väitöksen alana on arkeologia.
