Pitkat jaahyväiset "Долгие прощания"
Когда восточная часть Шведского королевства перешла под власть России в 1809 году, это событие стало знаменательным переломным моментом в финской истории. Отдельной территорией Финляндия стала по мирному договору от 1812 года, и тогда же были установлены ее границы, которые по большей части сохранялись неизменными до начала Второй мировой воины.
Переход Финляндии в автономное Великое княжество не разрушил шведского управленческого наследия и под протекторатом России, законодательство и социальная система остались в основном неизменными. Самоуправление означало уход от решений и приказов центральной власти, находившейся в Стокгольме, и развитие Финляндии как самостоятельной, политической и хозяйственной единицы.
Финны, как часть многонациональной России, были очень маленьким, примерно двухпроцентным меньшинством от населения огромной страны, т.е. относительное положение Финляндии изменилось радикально. Также в отношении финского языка произошёл поворот: четыре пятых населения Великого княжества, т.е. абсолютное большинство, говорило на языке, который прежде, в Шведском княжестве, был языком меньшинства.
"Долгие прощания" - это книга, в которой этот решающий период в истории, аналитически рассматривается с различных точек зрения. Целью является показать с разных сторон процесс развития Финляндии, её национальную идентичность и интеграцию после 1809-1812 гг.
Макс Энгман (родился в1945г.)- профессор общей истории в Академии Åbo. В своих исследованиях он рассматривал вопросы переселения, территории империи и отношения между финнами и русскими. Энгман ранее опубликовал получившие признание произведения: "Питерские финны" (2004) и "Граница", а также "Карельский перешеек" 1918-1920 гг.(2007).
В 2007 году Энгман был первым не шведом, который получил самую престижную историческую награду, присуждаемую в Швеции- "Хертиг Карлс прис", другими словами, Приз герцога Каарле.
Pitkat jaahyvaiset.
Engman, Max
Kun Ruotsin valtakunnan itainen osa siirtyi vuonna 1809 Venajan vallan alle, tapahtumasta tuli merkittava vedenjakaja suomalaisten historiassa. Erilliseksi alueeksi Suomen rajasivat vuoden 1812 rauhansopimuksen rajalinjat, jotka suuressa maarin sailyivat muuttumattomina aina toiseen maailmansotaan saakka.
Suomen muuttuminen autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi ei kuitenkaan romuttanut ruotsalaista hallintoperintoa: lainsaadanto ja sosiaalinen jarjestys sailyivat paljolti entisellaan myos Venajan vallan alla. Itsehallinto merkitsi siihen asti Tukholman keskusvallan paatoksista riippuvaisen Suomen kehittymista omaksi poliittiseksi ja taloudelliseksi yksikokseen.
Osana monien kansallisuuksien Venajaa suomalaiset olivat silti vain pieni, noin kahden prosentin vahemmisto koko valtavan maan vaestosta, eli Suomen suhteellinen asema muuttui radikaalisti. Myos suomen kielen asemassa tapahtui kaanne: nelja viidesosaa suuriruhtinaskunnan asukkaista, eli selkea enemmisto, puhui kielta, joka oli ollut Ruotsin kuningaskunnassa vahemmistokieli.
Pitkat jaahyvaiset on kirja, jossa tata ratkaisevaa aikaa kasitellaan analyyttisesti useasta nakokulmasta. Tarkoituksena on avata eri puolilta Suomen muotoutumista, identiteettia ja integraatiota vuosien 1809-1812 jalkeen.
Max Engman (s. 1945) on Abo Akademin yleisen historian professori. Han on tutkimuksissaan kasitellyt muuttoliikkeita, keisarikuntia ja suomalais-venalaisia suhteita. Engman on aiemmin julkaissut kiitetyt teokset Pietarinsuomalaiset (2004) ja Raja. Karjalankannas 1918-1920 (2007).
Vuonna 2007 Engman sai ensimmaisena ei-ruotsalaisena suurimman Ruotsissa myonnettavan historiapalkinnon Hertig Karls pris, eli Kaarle Herttuan palkinnon.
kansikuva
Pitkät jäähyväiset.
Engman, Max
Kun Ruotsin valtakunnan itäinen osa siirtyi vuonna 1809 Venäjän vallan alle, tapahtumasta tuli merkittävä vedenjakaja suomalaisten historiassa. Erilliseksi alueeksi Suomen rajasivat vuoden 1812 rauhansopimuksen rajalinjat, jotka suuressa määrin säilyivät muuttumattomina aina toiseen maailmansotaan saakka.
Suomen muuttuminen autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi ei kuitenkaan romuttanut ruotsalaista hallintoperintöä: lainsäädäntö ja sosiaalinen järjestys säilyivät paljolti entisellään myös Venäjän vallan alla. Itsehallinto merkitsi siihen asti Tukholman keskusvallan päätöksistä riippuvaisen Suomen kehittymistä omaksi poliittiseksi ja taloudelliseksi yksikökseen.
Osana monien kansallisuuksien Venäjää suomalaiset olivat silti vain pieni, noin kahden prosentin vähemmistö koko valtavan maan väestöstä, eli Suomen suhteellinen asema muuttui radikaalisti. Myös suomen kielen asemassa tapahtui käänne: neljä viidesosaa suuriruhtinaskunnan asukkaista, eli selkeä enemmistö, puhui kieltä, joka oli ollut Ruotsin kuningaskunnassa vähemmistökieli.
Pitkät jäähyväiset on kirja, jossa tätä ratkaisevaa aikaa käsitellään analyyttisesti useasta näkökulmasta. Tarkoituksena on avata eri puolilta Suomen muotoutumista, identiteettiä ja integraatiota vuosien 1809-1812 jälkeen.
Max Engman (s. 1945) on Åbo Akademin yleisen historian professori. Hän on tutkimuksissaan käsitellyt muuttoliikkeitä, keisarikuntia ja suomalais-venäläisiä suhteita. Engman on aiemmin julkaissut kiitetyt teokset Pietarinsuomalaiset (2004) ja Raja. Karjalankannas 1918-1920 (2007).
Vuonna 2007 Engman sai ensimmäisenä ei-ruotsalaisena suurimman Ruotsissa myönnettävän historiapalkinnon Hertig Karls pris, eli Kaarle Herttuan palkinnon.
Kun Ruotsin valtakunnan itäinen osa siirtyi vuonna 1809 Venäjän vallan alle, tapahtumasta tuli merkittävä vedenjakaja suomalaisten historiassa. Erilliseksi alueeksi Suomen rajasivat vuoden 1812 rauhansopimuksen rajalinjat, jotka suuressa määrin säilyivät muuttumattomina aina toiseen maailmansotaan saakka.
Suomen muuttuminen autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi ei kuitenkaan romuttanut ruotsalaista hallintoperintöä: lainsäädäntö ja sosiaalinen järjestys säilyivät paljolti entisellään myös Venäjän vallan alla. Itsehallinto merkitsi siihen asti Tukholman keskusvallan päätöksistä riippuvaisen Suomen kehittymistä omaksi poliittiseksi ja taloudelliseksi yksikökseen.
Osana monien kansallisuuksien Venäjää suomalaiset olivat silti vain pieni, noin kahden prosentin vähemmistö koko valtavan maan väestöstä, eli Suomen suhteellinen asema muuttui radikaalisti. Myös suomen kielen asemassa tapahtui käänne: neljä viidesosaa suuriruhtinaskunnan asukkaista, eli selkeä enemmistö, puhui kieltä, joka oli ollut Ruotsin kuningaskunnassa vähemmistökieli.
Pitkät jäähyväiset on kirja, jossa tätä ratkaisevaa aikaa käsitellään analyyttisesti useasta näkökulmasta. Tarkoituksena on avata eri puolilta Suomen muotoutumista, identiteettiä ja integraatiota vuosien 1809-1812 jälkeen.
Max Engman (s. 1945) on Åbo Akademin yleisen historian professori. Hän on tutkimuksissaan käsitellyt muuttoliikkeitä, keisarikuntia ja suomalais-venäläisiä suhteita. Engman on aiemmin julkaissut kiitetyt teokset Pietarinsuomalaiset (2004) ja Raja. Karjalankannas 1918-1920 (2007).
Vuonna 2007 Engman sai ensimmäisenä ei-ruotsalaisena suurimman Ruotsissa myönnettävän historiapalkinnon Hertig Karls pris, eli Kaarle Herttuan palkinnon.
Pitkat jaahyväiset "Dolgie proschanija"
Kogda vostochnaja chast Shvedskogo korolevstva pereshla pod vlast Rossii v 1809 godu, eto sobytie stalo znamenatelnym perelomnym momentom v finskoj istorii. Otdelnoj territoriej Finljandija stala po mirnomu dogovoru ot 1812 goda, i togda zhe byli ustanovleny ee granitsy, kotorye po bolshej chasti sokhranjalis neizmennymi do nachala Vtoroj mirovoj voiny.
Perekhod Finljandii v avtonomnoe Velikoe knjazhestvo ne razrushil shvedskogo upravlencheskogo nasledija i pod protektoratom Rossii, zakonodatelstvo i sotsialnaja sistema ostalis v osnovnom neizmennymi. Samoupravlenie oznachalo ukhod ot reshenij i prikazov tsentralnoj vlasti, nakhodivshejsja v Stokgolme, i razvitie Finljandii kak samostojatelnoj, politicheskoj i khozjajstvennoj edinitsy.
Finny, kak chast mnogonatsionalnoj Rossii, byli ochen malenkim, primerno dvukhprotsentnym menshinstvom ot naselenija ogromnoj strany, t.e. otnositelnoe polozhenie Finljandii izmenilos radikalno. Takzhe v otnoshenii finskogo jazyka proizoshjol povorot: chetyre pjatykh naselenija Velikogo knjazhestva, t.e. absoljutnoe bolshinstvo, govorilo na jazyke, kotoryj prezhde, v Shvedskom knjazhestve, byl jazykom menshinstva.
"Dolgie proschanija" - eto kniga, v kotoroj etot reshajuschij period v istorii, analiticheski rassmatrivaetsja s razlichnykh tochek zrenija. Tselju javljaetsja pokazat s raznykh storon protsess razvitija Finljandii, ejo natsionalnuju identichnost i integratsiju posle 1809-1812 gg.
Maks Engman (rodilsja v1945g.)- professor obschej istorii v Akademii Åbo. V svoikh issledovanijakh on rassmatrival voprosy pereselenija, territorii imperii i otnoshenija mezhdu finnami i russkimi. Engman ranee opublikoval poluchivshie priznanie proizvedenija: "Piterskie finny" (2004) i "Granitsa", a takzhe "Karelskij peresheek" 1918-1920 gg.(2007).
V 2007 godu Engman byl pervym ne shvedom, kotoryj poluchil samuju prestizhnuju istoricheskuju nagradu, prisuzhdaemuju v Shvetsii- "Khertig Karls pris", drugimi slovami, Priz gertsoga Kaarle.
Pitkat jaahyvaiset.
Engman, Max
Kun Ruotsin valtakunnan itainen osa siirtyi vuonna 1809 Venajan vallan alle, tapahtumasta tuli merkittava vedenjakaja suomalaisten historiassa. Erilliseksi alueeksi Suomen rajasivat vuoden 1812 rauhansopimuksen rajalinjat, jotka suuressa maarin sailyivat muuttumattomina aina toiseen maailmansotaan saakka.
Suomen muuttuminen autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi ei kuitenkaan romuttanut ruotsalaista hallintoperintoa: lainsaadanto ja sosiaalinen jarjestys sailyivat paljolti entisellaan myos Venajan vallan alla. Itsehallinto merkitsi siihen asti Tukholman keskusvallan paatoksista riippuvaisen Suomen kehittymista omaksi poliittiseksi ja taloudelliseksi yksikokseen.
Osana monien kansallisuuksien Venajaa suomalaiset olivat silti vain pieni, noin kahden prosentin vahemmisto koko valtavan maan vaestosta, eli Suomen suhteellinen asema muuttui radikaalisti. Myos suomen kielen asemassa tapahtui kaanne: nelja viidesosaa suuriruhtinaskunnan asukkaista, eli selkea enemmisto, puhui kielta, joka oli ollut Ruotsin kuningaskunnassa vahemmistokieli.
Pitkat jaahyvaiset on kirja, jossa tata ratkaisevaa aikaa kasitellaan analyyttisesti useasta nakokulmasta. Tarkoituksena on avata eri puolilta Suomen muotoutumista, identiteettia ja integraatiota vuosien 1809-1812 jalkeen.
Max Engman (s. 1945) on Abo Akademin yleisen historian professori. Han on tutkimuksissaan kasitellyt muuttoliikkeita, keisarikuntia ja suomalais-venalaisia suhteita. Engman on aiemmin julkaissut kiitetyt teokset Pietarinsuomalaiset (2004) ja Raja. Karjalankannas 1918-1920 (2007).
Vuonna 2007 Engman sai ensimmaisena ei-ruotsalaisena suurimman Ruotsissa myonnettavan historiapalkinnon Hertig Karls pris, eli Kaarle Herttuan palkinnon.
