Aistivoimainen tarina kirjailijasta ja kirjoittamisen pakosta." Kierrän kirjoituspaperin valmiiksi koneeseen. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tulen kirjoittamaan. Kirja on kuitenkin jo sisälläni, on ollut kauan odottamassa oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa." Janetin kotitalossa on huone, jonne kuolleet pannaan odottamaan hautaamista. Siellä on maannut Janetin kaksi siskoa ja sinne on vaarassa päätyä myös Geordie-veli, jolla on kaatumatauti ja taipumus juoda liikaa.
Janetilla itsellään on kirkuvanpunainen tukka ja päässä häiritseviä ajatuksia. Mutta kun hän saa käteensä kynän ja eteensä paperia, kaikki muuttuu: maailmasta tulee hetkeksi kaunis ja ymmärrettävä.
Riitta Jalosen romaani piirtää lumoavan kuvan uusiseelantilaisesta kirjailija Janet Framesta, herkkävaistoisesta poikkeusyksilöstä, jota hoidettiin vuosikausia psykiatrisessa sairaalassa aiheetta skitsofreenikkona mutta joka nousi myöhemmin romaaneillaan maailmanmaineeseen. Samalla se on osoitus taiteen voimasta, siitä kuinka kieli ja sanat voivat pelastaa ihmisen elämälle.
Riitta Jalonen on hämeenlinnalainen kirjailija, jonka laaja tuotanto käsittää niin aikuisten kuin lasten kirjoja. Hänen teoksiaan on käännetty monelle kielelle, ja ne ovat saaneet muun muassa Finlandia junior- ja Runeberg-palkinnon. Kirkkaus on hänen 12. romaaninsa.
Arvostelu HS
Mervi Kantokorpi
Julkaistu: 14.9.2016 2:00
Romaani Riitta Jalonen: Kirkkaus. Tammi. 352 s.
HENKILÖHISTORIALLISET romaanit ovat nosteessa, mutta kuka kirjoittaa ja kenestä, onko onnekas match?
Riitta Jalonen osuu ainakin loistavasti. Uuden Kirkkaus-romaanin henkiin kerrottu punatukkainen keskus on Janet Frame (1924-2004), uusiseelantilainen kirjailija.
Framen elämänkulku ei sinänsä kaipaa lisäväriä, hän kirjoitti traumaattisesta taustastaan useita teoksia, joista muuten yhtäkään ei ole suomennettu. Jane Campionin hieno elokuva Enkelin kosketus (1990) perustaa niiden biografiselle tarinalle.
Kirkkaus puolestaan näyttää, mihin kaikista taiteen lajeista yksin kirjallisuus tunkeutuu.
JUURI tietoisuuden kuvaajana ja sisäisen elämän sanallistajana Jalonen on ollut aina parhaimmillaan. Nyt kahdennessatoista romaanissaan hän eläytyy sensitiivisesti Framen kokemukselliseen maailmaan. Kyse on siis ehdottomasti fiktiosta vaikka romaani tunnettuja elämänvaiheita myötäileekin.
Vähävaraisen, monilapsisen perheen tytär on etevä koululainen, joka jo varhain vetäytyy kuvitelmiinsa arkea väistääkseen. Äiti vaikuttaa boheemilta uneksijalta, eikä huushollinpito oikein onnistu. Lapset ovat likaisia, Janetin hampaat saavat mädäntyä suuhun.
Hyvä koulumenestys, opinnot ja kirjoittaminen eivät helpota itsetunnon ongelmia, tyttö häpeää ulkoista olemustaan ja riitaisaa perhettään, jota koettelee veljen sairaus ja kahden sisaren hukkumiskuolemat.
Kesken opettajaopintojen Janet joutuu mielisairaalaan, alkaa kahdeksan vuoden jakso joka vain syventää vaikeuksia. Sadat sähköshokit ilman esilääkitystä ja virheellinen skitsofreniadiagnoosi ovat järkyttävä näyte 1950-luvun psykiatrisesta hoidosta.
MUTTA Janet selviää, ystävien ja ennen kaikkea kirjoittamisen avulla. Hän saa heti esikoisteoksellaan kansallisen kirjallisuuspalkinnon ja kirjaimellisesti pelastaa päänsä. Lääkäri peruu lupaavan debytantin lobotomialeikkauksen. Kerrankin vaikuttavaa palkitsemista.
Enempää romaanin vaiheita spoilaamatta on todettava, että Janet saa vielä kunnollista hoitoa eläessään vuosia Lontoossa. Tuona aikana hän julkaisee useita teoksia, myös Amerikassa.
Tyypillistä kyllä, todellisen Janet Framen vastaanottoa sävytti alusta loppuun hullun kirjailijan maine, kuten Guardianin muistokirjoitus korostaa.
KIRJAILIJAN työpaikka on pään sisällä, ja Jalonen vie lukijansa sinne taitavasti retrospektiiviseen monologiin palautuvalla kerronnalla. Miten muistin mekanismit toimivat, miten Janetin kaksi maailmaa vaikuttavat rinnakkain ja synnyttävät päällekkäisiä mielikuvia. Esimerkiksi romaanin eri aikaiset automatkat työntyvät toisiinsa tarkasti leikatussa kerronnassa ja tuottavat vahvan eletyn tunnun.
Ja mitä on kirjoittaminen, mitä se voi ihmiselle merkitä, siitäkin Kirkkaus kertoo. Janet Framen kohdalla se oli itsensä ravistelemista paperille, ruumista nokkivien muistojen kertomista, kirkastamista. Tämän Riitta Jalonen välittää vahvassa romaanissaan niin kuin vain kokenut kirjailija sen voi tehdä.
Aistivoimainen tarina kirjailijasta ja kirjoittamisen pakosta." Kierrän kirjoituspaperin valmiiksi koneeseen. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tulen kirjoittamaan. Kirja on kuitenkin jo sisälläni, on ollut kauan odottamassa oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa." Janetin kotitalossa on huone, jonne kuolleet pannaan odottamaan hautaamista. Siellä on maannut Janetin kaksi siskoa ja sinne on vaarassa päätyä myös Geordie-veli, jolla on kaatumatauti ja taipumus juoda liikaa.
Janetilla itsellään on kirkuvanpunainen tukka ja päässä häiritseviä ajatuksia. Mutta kun hän saa käteensä kynän ja eteensä paperia, kaikki muuttuu: maailmasta tulee hetkeksi kaunis ja ymmärrettävä.
Riitta Jalosen romaani piirtää lumoavan kuvan uusiseelantilaisesta kirjailija Janet Framesta, herkkävaistoisesta poikkeusyksilöstä, jota hoidettiin vuosikausia psykiatrisessa sairaalassa aiheetta skitsofreenikkona mutta joka nousi myöhemmin romaaneillaan maailmanmaineeseen. Samalla se on osoitus taiteen voimasta, siitä kuinka kieli ja sanat voivat pelastaa ihmisen elämälle.
Riitta Jalonen on hämeenlinnalainen kirjailija, jonka laaja tuotanto käsittää niin aikuisten kuin lasten kirjoja. Hänen teoksiaan on käännetty monelle kielelle, ja ne ovat saaneet muun muassa Finlandia junior- ja Runeberg-palkinnon. Kirkkaus on hänen 12. romaaninsa.
Arvostelu HS
Mervi Kantokorpi
Julkaistu: 14.9.2016 2:00
Romaani Riitta Jalonen: Kirkkaus. Tammi. 352 s.
HENKILÖHISTORIALLISET romaanit ovat nosteessa, mutta kuka kirjoittaa ja kenestä, onko onnekas match?
Riitta Jalonen osuu ainakin loistavasti. Uuden Kirkkaus-romaanin henkiin kerrottu punatukkainen keskus on Janet Frame (1924-2004), uusiseelantilainen kirjailija.
Framen elämänkulku ei sinänsä kaipaa lisäväriä, hän kirjoitti traumaattisesta taustastaan useita teoksia, joista muuten yhtäkään ei ole suomennettu. Jane Campionin hieno elokuva Enkelin kosketus (1990) perustaa niiden biografiselle tarinalle.
Kirkkaus puolestaan näyttää, mihin kaikista taiteen lajeista yksin kirjallisuus tunkeutuu.
JUURI tietoisuuden kuvaajana ja sisäisen elämän sanallistajana Jalonen on ollut aina parhaimmillaan. Nyt kahdennessatoista romaanissaan hän eläytyy sensitiivisesti Framen kokemukselliseen maailmaan. Kyse on siis ehdottomasti fiktiosta vaikka romaani tunnettuja elämänvaiheita myötäileekin.
Vähävaraisen, monilapsisen perheen tytär on etevä koululainen, joka jo varhain vetäytyy kuvitelmiinsa arkea väistääkseen. Äiti vaikuttaa boheemilta uneksijalta, eikä huushollinpito oikein onnistu. Lapset ovat likaisia, Janetin hampaat saavat mädäntyä suuhun.
Hyvä koulumenestys, opinnot ja kirjoittaminen eivät helpota itsetunnon ongelmia, tyttö häpeää ulkoista olemustaan ja riitaisaa perhettään, jota koettelee veljen sairaus ja kahden sisaren hukkumiskuolemat.
Kesken opettajaopintojen Janet joutuu mielisairaalaan, alkaa kahdeksan vuoden jakso joka vain syventää vaikeuksia. Sadat sähköshokit ilman esilääkitystä ja virheellinen skitsofreniadiagnoosi ovat järkyttävä näyte 1950-luvun psykiatrisesta hoidosta.
MUTTA Janet selviää, ystävien ja ennen kaikkea kirjoittamisen avulla. Hän saa heti esikoisteoksellaan kansallisen kirjallisuuspalkinnon ja kirjaimellisesti pelastaa päänsä. Lääkäri peruu lupaavan debytantin lobotomialeikkauksen. Kerrankin vaikuttavaa palkitsemista.
Enempää romaanin vaiheita spoilaamatta on todettava, että Janet saa vielä kunnollista hoitoa eläessään vuosia Lontoossa. Tuona aikana hän julkaisee useita teoksia, myös Amerikassa.
Tyypillistä kyllä, todellisen Janet Framen vastaanottoa sävytti alusta loppuun hullun kirjailijan maine, kuten Guardianin muistokirjoitus korostaa.
KIRJAILIJAN työpaikka on pään sisällä, ja Jalonen vie lukijansa sinne taitavasti retrospektiiviseen monologiin palautuvalla kerronnalla. Miten muistin mekanismit toimivat, miten Janetin kaksi maailmaa vaikuttavat rinnakkain ja synnyttävät päällekkäisiä mielikuvia. Esimerkiksi romaanin eri aikaiset automatkat työntyvät toisiinsa tarkasti leikatussa kerronnassa ja tuottavat vahvan eletyn tunnun.
Ja mitä on kirjoittaminen, mitä se voi ihmiselle merkitä, siitäkin Kirkkaus kertoo. Janet Framen kohdalla se oli itsensä ravistelemista paperille, ruumista nokkivien muistojen kertomista, kirkastamista. Tämän Riitta Jalonen välittää vahvassa romaanissaan niin kuin vain kokenut kirjailija sen voi tehdä.