Edith Södergran syntyi vuonna 1892 ja kuoli vuonna 1923, vain 31-vuotiaana. Esikoisteoksensa Dikter hän kirjoitti vuonna 1916. Södergranin lyhyt, tiivis ja erittäin merkityksellinen kirjailijuus on erottamaton osa 1910- ja 1920-lukujen kirjallista kulta-aikaa Suomessa. Ajan saatossa hänestä tuli modernistisukupolven ikoni - kiintotähti joka yhä vaikuttaa niin kirjailijoihin kuin lukijoihinkin. Södergranin runoissa vuorottelevat elämänilo ja kuolemankaiho, hurmio ja pidättyvyys, ironia ja patetia. Häntä lukevat kristityt ja agnostikot, nuoret ja vanhat, radikaalit ja konservatiivit.Viimeisinä vuosinaan Södergran oli sairauden riuduttama, kärsi puutetta ja eli eristyksissä äitinsä kanssa Karjalan kannaksella Raivolan kylässä. Elämäkerrallisia lähteitä hänestä on niukalti, sillä Södergran muun muassa tuhosi kirjeitään. Hänen tuotantonsa on suppea, ja hän vietti pitkiä aikoja ulkomailla.Niinpä Södergranin kuoleman jälkeen oli tilaa elämäkerrallisille spekulaatioille ja myytin rakentamiselle. Hänen ystävillään kirjailija, kriitikko Hagar Olssonilla oli oma "Edithinsä" ja kirjailija, runoilija Elmer Diktoniuksella omansa. Ensimmäinen Södergran-elämäkerturi Gunnar Tideström kirjoitti teoksensa ammentaen taiteilijamyytistä ja esitti runoista psykologis-elämäkerrallisen tulkinnan. Siitä näkemyksestä myöhempien aikojen tutkijoiden on ollut työlästä ravistautua irti.Kirjallisuudentutkija Agneta Rahikainen on tutkinut Edith Södergrania 1990-luvulta lähtien ja kirjoittanut väitöskirjansa tämän myytin rakentamisesta. Tässä elämäkerrassa Rahikainen kyseenalaistaa voimakkaimmin juuri kirjailijamyytin "hidasta kuolemaa tekevästä, väärinymmärretystä ja herkkähermoisesta runoilijattaresta". Tutkimustyö on tiennyt hienovaraista salapoliisityötä ja lukemattomia oivalluksia. Tarunomaisuuden verhosta paljastuvaa, uutta Edith Södergrania voisi kuvailla vaikkapa näin:"Löysin monien myyttien takaa kirjailijan, joka poikkeaa jyrkästi kirjallisuushistorian typistetystä ja yksitotisesta kuvasta. Sain esiin elämäniloisen ja huumorintajuisen nuoren naisen joka oli itseironinen ja epäsovinnainen. Hän oli nähnyt maailmaa, hän oli sosiaalinen, vilkas, utelias, ailahteleva ja valpas. Hänellä oli aikaansa nähden hyvä koulutus, hän oli sivistynyt ja hänessä eli vahva kapinahenki, eikä hän suostunut kompromisseihin vakaumuksensa vuoksi. Lisäksi hän eli ajan hermolla. Hänen huumorintajunsa ja itseironiansa olivat kaikenkattavaa lajia, ja lukija huomaa jatkuvasti, ettei hän aina ottanut itseään kovin vakavasti."
Edith Södergran syntyi vuonna 1892 ja kuoli vuonna 1923, vain 31-vuotiaana. Esikoisteoksensa Dikter hän kirjoitti vuonna 1916. Södergranin lyhyt, tiivis ja erittäin merkityksellinen kirjailijuus on erottamaton osa 1910- ja 1920-lukujen kirjallista kulta-aikaa Suomessa. Ajan saatossa hänestä tuli modernistisukupolven ikoni - kiintotähti joka yhä vaikuttaa niin kirjailijoihin kuin lukijoihinkin. Södergranin runoissa vuorottelevat elämänilo ja kuolemankaiho, hurmio ja pidättyvyys, ironia ja patetia. Häntä lukevat kristityt ja agnostikot, nuoret ja vanhat, radikaalit ja konservatiivit.Viimeisinä vuosinaan Södergran oli sairauden riuduttama, kärsi puutetta ja eli eristyksissä äitinsä kanssa Karjalan kannaksella Raivolan kylässä. Elämäkerrallisia lähteitä hänestä on niukalti, sillä Södergran muun muassa tuhosi kirjeitään. Hänen tuotantonsa on suppea, ja hän vietti pitkiä aikoja ulkomailla.Niinpä Södergranin kuoleman jälkeen oli tilaa elämäkerrallisille spekulaatioille ja myytin rakentamiselle. Hänen ystävillään kirjailija, kriitikko Hagar Olssonilla oli oma "Edithinsä" ja kirjailija, runoilija Elmer Diktoniuksella omansa. Ensimmäinen Södergran-elämäkerturi Gunnar Tideström kirjoitti teoksensa ammentaen taiteilijamyytistä ja esitti runoista psykologis-elämäkerrallisen tulkinnan. Siitä näkemyksestä myöhempien aikojen tutkijoiden on ollut työlästä ravistautua irti.Kirjallisuudentutkija Agneta Rahikainen on tutkinut Edith Södergrania 1990-luvulta lähtien ja kirjoittanut väitöskirjansa tämän myytin rakentamisesta. Tässä elämäkerrassa Rahikainen kyseenalaistaa voimakkaimmin juuri kirjailijamyytin "hidasta kuolemaa tekevästä, väärinymmärretystä ja herkkähermoisesta runoilijattaresta". Tutkimustyö on tiennyt hienovaraista salapoliisityötä ja lukemattomia oivalluksia. Tarunomaisuuden verhosta paljastuvaa, uutta Edith Södergrania voisi kuvailla vaikkapa näin:"Löysin monien myyttien takaa kirjailijan, joka poikkeaa jyrkästi kirjallisuushistorian typistetystä ja yksitotisesta kuvasta. Sain esiin elämäniloisen ja huumorintajuisen nuoren naisen joka oli itseironinen ja epäsovinnainen. Hän oli nähnyt maailmaa, hän oli sosiaalinen, vilkas, utelias, ailahteleva ja valpas. Hänellä oli aikaansa nähden hyvä koulutus, hän oli sivistynyt ja hänessä eli vahva kapinahenki, eikä hän suostunut kompromisseihin vakaumuksensa vuoksi. Lisäksi hän eli ajan hermolla. Hänen huumorintajunsa ja itseironiansa olivat kaikenkattavaa lajia, ja lukija huomaa jatkuvasti, ettei hän aina ottanut itseään kovin vakavasti."
